Samarkandin paperi: Merosin paja Konigilissa mulperinkuoresta kiillotetuksi arkiksi

Paperi saapui Sogdianaan Silkkitietä pitkin kauan ennen kuin kaupunki alkoi valmistaa omaansa. Samarkandin kauppiaille paperille kirjoitetut sogdinkieliset kirjeet on ajoitettu vuoteen 313. Samarkandilla oli oma paperiteollisuutensa jo 700-luvulla, suunnilleen samaan aikaan kuin Bagdadilla.

Paperista tuli pian se, mistä kaupunki tunnettiin. 900-luvulla kirjoitettu persialainen maantieteellinen teos Hudud al-Alam kuvaa Samarkandin kuuluisaksi paperistaan. Seuraavina vuosisatoina paperi korvasi papyruksen ja pergamentin käsikirjoituksissa ja miniatyyreissä: se oli kevyempää ja helpompi säilyttää, ja kiillotettu arkki piti kalligrafin viivan terävänä. Kalligrafeille kirjoittanut Simi Nishapuri luki 1400-luvulla Samarkandin Damaskoksen ja Bagdadin rinnalle suurten paperikeskusten joukkoon, ja Kashmirin sulttaani Zayn al-Abidin lahjoitti maata Samarkandin paperintekijöille, mistä Kashmirin oma paperiteollisuus sai alkunsa.

Paperia tehtiin kahta lajia: räsypaperia uskonnollisille teksteille ja mulperipaperia arkikäyttöön. Sitä kutsutaan yhä ”silkkipaperiksi”. Yksi selitys on mulperipuu, jonka lehdillä silkkiäistoukat elävät; toinen on hyvin kiillotetun arkin silkinsileä kiilto.

Samarkandissa tehtiin paperia vielä 1800-luvulla. Sitten tuli tehdaspaperi, pajat eivät pärjänneet kilpailussa, ja taito hiipui, kunnes mulperinkuorimenetelmä unohtui.

Paluu alkoi konferenssista. Vuonna 1994 UNESCOn aloitteesta Buharassa pidetyssä kansainvälisessä kokouksessa puhuttiin Samarkandin paperista, jota ei ollut silloin tehty kaupungissa lähes kahteen vuosisataan. Konigilista kotoisin oleva käsityöläinen Zarif Mukhtarov luki vanhoja kirjoja ja tietosanakirjoja ja kokeili kotonaan noin viisi vuotta, ennen kuin arkit onnistuivat. Vuonna 1996 hän perusti veljensä Islamin kanssa Merosin pajan ja rakensi myllyn, jolla koko valmistusprosessi voitiin toistaa käsin.

Ulkomaiset asiantuntijat tutkivat myöhemmin paperia mikroskoopilla ja totesivat, että vanha Samarkandin paperi oli rekonstruoitu täysin. Merosissa työskentelee nykyään noin kaksikymmentä ihmistä. Heidän paperiaan käytetään vanhojen käsikirjoitusten restaurointiin, ja sitä tilataan eri puolilta Uzbekistania ja ulkomailta.

Kaikki alkaa nuorista, vuoden ikäisistä mulperinoksista. Paja etenee tässä järjestyksessä:

1. Liotus. Leikatut oksat ovat vedessä neljä päivää.
2. Kuoriminen. Kuori irrotetaan puuaineksesta.
3. Kaapiminen. Veitsellä poistetaan tumma pintakuori, ja jäljelle jää vaalea sisäkuori, kuitu, josta paperi tehdään.
4. Keittäminen. Sisäkuorta keitetään noin neljä tuntia, kunnes se pehmenee ja hajoaa säikeiksi.

Mitään ei mene hukkaan. Oksien jäännöspaloista tehdään miniatyyrien kehyksiä ja ristikkotöitä, ja kova ulkokerros jalostetaan pahviksi.

Kävele purolle ennen kuin menet sisään. Charkhpalak, puinen vesiratas, pyörittää paksua tukkia, joka kulkee kanavan suuntaisesti. Tukin piikit tarttuvat pitkiin puuvarsiin, jotka kääntyvät pajan seinän aukkojen läpi. Sisällä varsien toisissa päissä olevat puupaalut nousevat ja laskevat pieniin puualtaisiin, joissa keitetty kuori hakataan massaksi.

Hakkaaminen kestää kahdeksasta kymmeneen tuntia, ja sillä välin työntekijä sekoittaa massaa puukepillä. Mukaan ei lisätä kemikaaleja eikä sideaineita: vain kuitua ja vettä. Samarkandissa paperimassaa on saatettu hakata vesivoimalla jo 700-luvulla, joten tämä on yksi käsityön vanhimmista koneista.

Massa laitetaan vesialtaaseen ja sekoitetaan. Mestari upottaa hienoverkkoisen kehyksen, nostaa sen vaakasuorassa ja antaa veden valua pois: kuidut laskeutuvat ja lomittuvat arkiksi. Tätä vaihetta vierailijat seuraavat tarkimmin, ja sitä voit kokeilla itsekin.

Märät arkit pinotaan kivillä painotetun puulaudan alle, jotta viimeinenkin vesi puristuu pois, ja kiinnitetään sitten laudalle tai lasilevylle kuivumaan: kesällä muutamaksi tunniksi, talvella lähes kokonaiseksi päiväksi.

Sitten tulee viimeistely, joka teki Samarkandin paperista kuuluisan. Jokaista arkkia kiillotetaan molemmin puolin kahdesta kolmeen tuntia sileällä kivellä, kuten akaatilla, simpukankuorella tai sarvenpalalla. Kiillotus sulkee pinnan, joten muste jää pinnalle eikä leviä, ja antaa paperille sen pehmeän hohteen. Meros valmistaa 100–120 arkkia päivässä eri kokoisina, paksuisina ja värisinä.

Valmis paperi on lämpimän norsunluunväristä, koska sitä ei koskaan valkaista. Se on lujaa, siihen voi kirjoittaa molemmin puolin, ja se rapisee, kun sitä ravistaa. Tavallinen arkki säilyy varastossa noin neljäkymmentä vuotta; Samarkandin paperi on tehty kestämään noin neljäsataa vuotta.

Meros on enemmän kuin paja. Sen piha on pieni puisto, jossa on puita ja virtaavaa vettä Siab-joen varrella, ja kierroksen jälkeen voit istahtaa joenrantaiseen teehuoneeseen, jossa vieraille tarjoillaan samarkandilaista plovia ja paikallisia hedelmiä.

Konigil on pitkään ollut käsityökylä; sen nimen selitetään yleensä tarkoittavan ”savikaivosta”. Paperipajan vieressä on keramiikkapaja, jossa voit kokeilla dreijaa, ja kylässä valmistetaan pellavaöljyä, joten kysy, voiko plovin valmistaa sillä. Paikka sopii hyvin lapsille: he seuraavat jokaista vaihetta ja voivat viedä kotiin itse tekemänsä arkin.

Myymälässä myydään sitä, mitä paja tekee: kansalliseen tyyliin sidottuja muistikirjoja, postikortteja, Samarkandin paperille maalattuja miniatyyrejä, laukkuja, nukkeja ja jopa paperista tehtyjä mekkoja. Paperi ei paina juuri mitään eikä rikkoudu, joten se on helpoin käsityö kuljettaa kotiin Rishtanin kulhon rinnalla. Lisää ideoita ja ostopaikkoja löydät artikkelista mitä ostaa Uzbekistanista.

Mulperi yhdistää Konigilin toiseen käsityöhön. Sen lehdillä elävät silkkiäistoukat, joiden koteloista Fergananlaaksossa tulee ikatia, ja sen tarinan kerromme artikkelissa Margilanin silkki. Samarkandissa voit seurata silkkituotteiden valmistusta silkkipajassa.

Konigil sopii parhaiten kolmanteen Samarkand-päivään, kun olet jo nähnyt Registanin ja laattakoristeiset mausoleumit ja kaipaat rauhallisempaa aamua. Yhdistä se Ulugh Begin observatorioon kuten suunnitelmassamme Samarkand 1, 2 tai 3 päivässä.

Yksityinen ”Samarkand Discovery” -kierroksemme kattaa yhdessä päivässä observatorion, Konigilin paperipajan, pyhän Danielin mausoleumin ja Afrasiyabin museon oppaan ja auton kanssa. Paperinteon kurssi Merosissa järjestetään pyynnöstä: kerro siitä varatessasi.

Jos haluat viettää koko matkan käsityöläisten parissa, katso viiden päivän matkamme ”Buharan ja Samarkandin käsityöt”: ohjelmaan kuuluu paperinteko Merosissa.

• Missä: Konigilin kylä noin 13 km:n päässä Samarkandista Siab-joen varrella. Tarvitset auton tai taksin.
• Kuinka kauan: paikan päällä noin puolitoista tuntia, ajomatkoineen puoli päivää; kauemmin, jos mukana on kurssi tai lounas teehuoneessa.
• Milloin: keväällä ja syksyllä on miellyttävintä; kesällä tule aamulla ennen helteitä.
• Vierailu: Meros on toimiva paja, joten sovimme ajan etukäteen. Kysy lupa ennen kuin kuvaat käsityöläisiä, ja pidä pieniä ostoksia varten mukana käteistä sumeina; katso kortit, käteinen ja juomarahat.