Muinainen Samarkand: kaupunki kerros kerrokselta Afrasiyabista Registanille

Afrasiyabilla asuttiin noin vuodesta 500 eaa. vuoteen 1220. Tämä oli Marakanda, kaupunki, jonka Aleksanteri Suuri valloitti vuonna 329 eaa., ja myöhemmin Sogdianan pääkaupunki – niiden kauppiaiden maa, jotka kuljettivat tavaroita, kieliä ja uskontoja Kiinan, Intian ja Persian välillä.

Löydöt ovat kukkulalla sijaitsevassa Afrasiyab-museossa. Sen ylpeys on Lähettiläiden maalaus: palatsin saliin vuosina 648–651 tehdyt seinämaalaukset, jotka löydettiin vuonna 1965. Niissä lähettiläiden kulkueet tuovat lahjoja sogdilaiselle kuninkaalle, ja joukossa on hahmoja, jotka tutkijat tunnistavat Kiinan ja Korean lähettiläiksi. Se on Samarkandin ainoa paikka, jossa näet täällä ennen islamia eläneiden ihmisten kasvot. Lisää museosta ja sen saleista kerrotaan oppaassamme Samarkandin ja Buharan museoista.

Vuonna 1220 Tšingis-kaanin mongoliarmeija valloitti Samarkandin ja tuhosi suuren osan siitä. Elämä ei koskaan palannut kukkulalle. Kun kaupunki toipui, se kasvoi etelään, sille maalle, jolla Registan ja Gur-e-Amir nykyään seisovat, ja Afrasiyab jäi tuulen armoille.

Yksi paikka vanhan kaupungin laidalla säilytti elämänsä: Shah-i-Zinda, nekropoli Afrasiyabin etelärinteellä. Sen vanhin ydin juontaa 1000-luvulle ja hautaan, jota kunnioitetaan profeetta Muhammadin serkun Kusam ibn Abbasin hautana. Useimmat kapean kadun varren mausoleumeista rakennettiin 1300- ja 1400-luvuilla, monet Timurin suvun naisille ja ylimyksille. Nekropoli on yhä käytössä, joten käymme siellä olkapäät ja polvet peitettyinä ja hiljaisella äänellä. Yksityiskohdat ovat artikkelissamme Shah-i-Zindasta.

Vuonna 1370 Timur, Euroopassa Tamerlanina tunnettu, teki Samarkandista pääkaupunkinsa. 35 vuoden ajan hänen sotaretkiensä rikkaudet virtasivat tänne, ja niiden mukana käsityöläisiä hänen valloittamistaan kaupungeista. Hän rakensi mittakaavassa, jonka oli tarkoitus tehdä vaikutus. Bibi-Khanymin moskeijassa, jonka rakentaminen alkoi Intian-sotaretken jälkeen vuonna 1399, oli noin 35 metriä korkea portaali. Rakennus oli niin kunnianhimoinen, että osia siitä alkoi sortua jo muutamassa vuosikymmenessä, ja nykyinen asu on paljolti vuodesta 1974 alkaneen restauroinnin ansiota.

Vuonna 1404 Kastilian kuninkaan lähettiläs Ruy González de Clavijo saapui Samarkandiin ja kuvaili puutarhoja, juhlia ja rakennustöitä. Muutamaa kuukautta myöhemmin, helmikuussa 1405, Timur kuoli sotaretkellä. Hän lepää Gur-e-Amirissa, uurteisen sinisen kupolin mausoleumissa, joka valmistui vuonna 1404 ja rakennettiin alun perin hänen pojanpojalleen Muhammad Sultanille. Kupolin alla tummanvihreä jadelaatta merkitsee hänen hautaansa, ja hänen pojanpoikansa Ulugh Beg on haudattu lähelle. Artikkelimme Gur-e-Amirista kertoo haudan tarinan, myös hautakammion avaamisesta kesäkuussa 1941.

Timurin pojanpoika Ulugh Beg hallitsi Samarkandia vuodesta 1409 ja muutti isoisänsä pääkaupungin oppineiden kaupungiksi. Vuosina 1417–1420 hän rakennutti Registanille madrasan, jossa tähtitiedettä ja matematiikkaa opetettiin teologian rinnalla. 1420-luvulla hän rakennutti kaupungin ulkopuolelle kukkulalle observatorion, jonka noin 40 metrin säteinen sekstantti upotettiin kukkulaan kaivettuun kaivantoon. Sen avulla hänen tähtitieteilijänsä mittasivat vuoden pituuden ja laativat 1 018 tähden luettelon.

Ulugh Beg surmattiin vuonna 1449, ja observatorio purettiin myöhemmin ja unohdettiin. Vuonna 1908 arkeologi Vasili Vjatkin löysi sekstantin maanalaisen kaaren, ja nykyään voit kävellä portaita alas katsomaan sitä. Artikkelimme Ulugh Begin observatoriosta kertoo laitteesta ja museosta.

Registan näyttää yhdeltä suunnitelmalta, mutta sen syntyyn kului yli kaksi vuosisataa. Ulugh Begin madrasaa vastapäätä käskynhaltija Yalangtush Bahadur rakennutti vuosina 1619–1636 Sher-Dorin madrasan, kooltaan vanhemman rakennuksen veroisen, ja sen jälkeen vuosina 1646–1660 Tilla-Karin, jonka sisällä on kullattu moskeija. Sher-Dorin portaalissa on kaupungin kuuluisin mosaiikki: kaksi juovikasta petoa jahtaa hirviä, ja kummankin takana nousee aurinko, jolla on ihmiskasvot. Elävien olentojen kuvat ovat harvinaisia uskonnollisissa rakennuksissa, ja siksi täällä pysähtyvät kaikki.

Aukiolla on sivustollamme oma oppaansa, Registan Samarkandissa, jossa kerrotaan, mihin aikaan valo on parhaimmillaan, ja iltavalaistuksesta.

Vuonna 1868 Samarkand liitettiin Venäjän keisarikuntaan, ja vanhan kaupungin länsipuolelle kasvoi uusi kaupunki suorine, puiden reunustamine katuineen. Vuonna 1888 saapui rautatie. Vuosina 1925–1930 Samarkand oli Neuvosto-Uzbekistanin pääkaupunki, ennen kuin pääkaupunki siirtyi Taškentiin. Kävele Registanilta länteen, niin kymmenessä minuutissa laattakoristelu vaihtuu 1800-luvun tiilitaloihin ja varjoisiin puistokatuihin.

Vuonna 2001 UNESCO merkitsi kaupungin maailmanperintöluetteloon nimellä Samarkand – Crossroads of Cultures (kulttuurien risteys), ja nimi sopii: Afrasiyab, timuridien kaupunki ja venäläinen kaupunki kuuluvat kaikki siihen. Kerros, joka ei koskaan katkennut, on arki. Siabin basaari Bibi-Khanymin moskeijan vieressä myy yhä tiivistä samarkandilaista non-leipää, kuivattuja aprikooseja ja pähkinöitä, kuten kaupungin torit ovat tehneet vuosisatojen ajan.