Samarkandin legendat: 11 tarinaa ja missä ne kuulee

Legenda. Kusam ibn Abbas tuli Samarkandiin saarnaamaan. Hän ei kuollut: eräänä perjantaina rukousten aikana hän käveli syvään kaivoon kukkulan alla, tai Khizr, islamilaisen perinteen vaeltava kuolematon, johdatti hänet sen alla kulkeviin käytäviin. Hän on siellä yhä, elossa. Siksi paikkaa kutsutaan nimellä Shah-i-Zinda, ”elävä kuningas”.

Mitä tiedetään. Kusam oli profeetta Muhammadin serkku. Hän osallistui arabien sotaretkeen Amudarjan taakse vuonna 676 ja kuoli Samarkandissa noin vuonna 677. 1000-luvulle mennessä hänen haudakseen uskotun haudan päällä seisoi mausoleumi, ja Timurin suku rakensi myöhemmin sen ympärille kokonaisen kadullisen hautoja. Perimätieto lisää pienemmän legendan: laske portaiden askelmat ylös mennessä ja alas tullessa, ja jos luvut täsmäävät, syntisi annetaan anteeksi.

Missä sen näkee. Kusamin pyhäkkö on kujan yläpäässä veistetyn puusermin takana. Se on edelleen käytössä oleva rukouspaikka, joten kulje hiljaa. Lisää Shah-i-Zinda-oppaassamme.

Legenda. Timurin ollessa sotaretkellä hänen puolisonsa rakennutti hänelle yllätykseksi moskeijan. Nuori arkkitehti rakastui häneen ja hidasti työtä, ja sitten hän ilmoitti hinnan, jolla saisi työn valmiiksi ajallaan: yksi suudelma. Puoliso lähetti hänelle maalattuja munia: eri värisiä, hän sanoi, mutta kaikki maistuvat samalta, ja niin naisetkin. Arkkitehti vastasi kahdella maljalla, joista toisessa oli vettä ja toisessa viiniä. Ne näyttävät samalta, hän sanoi, mutta vain toinen sytyttää sisälläsi tulen. Puoliso suostui suudelmaan, ja se jätti hänen poskeensa jäljen, jonka Timur huomasi heti kotiin tultuaan. Tarinan loppu riippuu siitä, kuka sen kertoo.

Mitä tiedetään. Moskeija oli Timurin oma hanke, ja sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1399 hänen Intian-sotaretkensä jälkeen. Saray Mulk Khanum, Bibi-Khanymina tunnettu puoliso, rakennutti oman madrasansa tien toiselle puolelle.

Missä sen näkee. Seiso 35-metrisen portaalin alla ja ylitä sitten tie ja mene pienelle mausoleumille, joka on säilynyt hänen madrasastaan. Lisää Bibi-Khanym-oppaassamme.

Uskomus. Saman moskeijan sisäpihalla on marmorista veistetty jättimäinen Koraanin teline. Samarkandissa sanotaan, että nainen, joka konttaa sen alta, saa monta lasta, ja sukupolvien ajan naiset tekivät niin.

Mitä tiedetään. Telineen tilasi Ulugh Beg, Timurin pojanpoika, ja se on noin 2,3 metriä pitkä. Alun perin se seisoi pääpyhäkössä kupolin alla, ja myöhemmin se siirrettiin ulos. Se tehtiin jättikokoista Koraania varten, jonka sivut olivat lähes kaksi metriä korkeita.

Missä sen näkee. Sisäpihan keskellä. Teline on lähes kuusisataa vuotta vanha ja hauras, joten nykyään tapana on katsoa ja valokuvata, ei kiivetä.

Legenda. Vuonna 1740 Persian hallitsija Nadir-shaah vei mukanaan tummanvihreän kiven, joka oli Timurin haudan päällä. Matkalla se halkesi kahtia. Hänen neuvonantajansa näkivät siinä pahan enteen ja kehottivat lähettämään sen takaisin, ja niin kivi palasi Samarkandiin.

Mitä tiedetään. Kivi on nefriittiä, eräänlaista jadea, ja Ulugh Beg toi sen Samarkandiin vuonna 1425. Se todella lähti Nadir-shaahin mukana, ja se todella on kahtena kappaleena. Sen pitkä kirjoitus seuraa Timurin sukulinjaa monen sukupolven taakse.

Missä sen näkee. Gur-e-Amirin sisällä keskellä marmorisermin takana: tumma kivi vaaleiden joukossa. Etsi halkeama. Lisää Gur-e-Amir-oppaassamme.

Legenda. Kun Samarkandia rakennettiin, vuorilta laskeutui leopardi, kiersi uudet muurit ikään kuin tarkastaen ne ja palasi kukkuloille. Ihmiset pitivät sitä siunauksena ja nostivat ison kissapedon lippuihinsa.

Mitä tiedetään. Kaupungin tunnetuimmat kissapedot ovat vuonna 1636 valmistuneen Sher-Dorin madrasan kaaren yllä. Ne ovat raidallisia mutta leijonanharjaisia ja jahtaavat valkoisia peuroja, ja niiden selästä nousee aurinko, jolla on ihmisen kasvot. Nimi tarkoittaa ”jolla on leijonia” tai ”jolla on tiikereitä”, ja Samarkandissa kiistellään yhä siitä, kumpi. Aihe on paljon rakennusta vanhempi, ja leijona ja aurinko olivat vuoden 1997 200 sumin setelin kääntöpuolella.

Missä sen näkee. Registanilla: madrasa on oikealla puolellasi, kun seisot kasvot aukiota kohti. Lisää Registan-oppaassamme.

Legenda. Kun Ulugh Begin madrasa oli lähes valmis, häneltä kysyttiin, kuka olisi sen ensimmäinen opettaja. Se, joka tietää eniten jokaisesta tieteestä, hän vastasi. Väkijoukosta astui esiin vaatimattoman näköinen mies ja tarjoutui tehtävään. Hänen avajaisluennolleen tuli yhdeksänkymmentä oppinutta. Lopussa vain kaksi pysyi mukana: tähtitieteilijä Qadi Zada ja Ulugh Beg itse.

Mitä tiedetään. Madrasa avattiin 1420-luvulla, ja Ulugh Begin aikana sen pääaine oli tähtitiede. Hän haastatteli sen opettajat itse, ja Qadi Zada oli yksi heistä.

Missä sen näkee. Registanin kolmesta madrasasta vanhin, vasemmalla puolellasi, kun seisot kasvot aukiota kohti.

Legenda. Ulugh Begin kuoleman jälkeen hänen kirjastonsa, jossa kerrotaan olleen 15 000 kirjaa, tarvitsi turvallisen paikan. Hänen oppilaansa Ali Qushji kantoi suurimman osan kirjoista kaupungista Hazrat Bashirin kylään ja kätki ne. Ihmiset miettivät yhä, minne.

Mitä tiedetään. Ulugh Begin 1420-luvulla rakennetussa observatoriossa laadittiin 1 018 tähden luettelo ja mitattiin vuoden pituus huomattavan tarkasti. Ali Qushji vei myöhemmin tämän tiedon länteen, Istanbuliin.

Missä sen näkee. Kuhakin kukkulan observatoriolla, jossa jättimäisen sekstantin kaari on hakattu kallioon. Lisää Ulugh Begin observatorion oppaassamme.

Legenda. Timur kuuli, että maa, jossa profeetta Danielin jäännökset lepäävät, ei koskaan jää vaille siunausta, joten sotaretkellään hän toi Danielin pyhäinjäännöksiä Samarkandiin. Kun ne oli haudattu, hauta alkoi pidentyä itsestään. Läheisen lähteen kerrotaan syntyneen hevosen kavion alle, ja uskovat vierailijat juovat siitä terveytensä vuoksi.

Mitä tiedetään. Khoja Doniyorin mausoleumi seisoo Afrasiyabin, muinaisen Samarkandin kukkulan, itäpuolella Siab-puron yllä. Sen viisi kupolia peittävät noin 18 metriä pitkän haudan. Paikalle tulee uskovia vierailijoita; jotkut tutkijat arvelevat Khoja Doniyorin olleen Kusam ibn Abbasin seuralainen. Kaupungissa kerrotaan, että kryptan vieressä kasvava kuivunut pistaasipuu heräsi henkiin vuonna 1997.

Missä sen näkee. Afrasiyabin toisella puolella, lyhyen taksimatkan päässä observatoriosta. Pukeudu peittävästi ja kävele alas lähteelle.

Legenda. Kiinalaiset paperintekijät, jotka tulivat Samarkandiin Talasin taistelun jälkeen vuonna 751, opettivat kaupungille paperin salaisuuden. Sukupolven kuluessa Samarkandin paperi oli kuuluisaa koko islamilaisessa maailmassa.

Mitä tiedetään. Tarina kirjattiin muistiin 1000-luvulla. Historioitsijat ovat varovaisempia: paperi tunnettiin Samarkandissa vuosikymmeniä ennen vuotta 751, ja taito tuli todennäköisimmin vähitellen kauppareittejä pitkin. Maine sen sijaan on historiallinen tosiasia.

Missä sen näkee. Meros-työpajassa Konigilissa kaupungin ulkopuolella, missä paperia tehdään taas käsin mulperin kuoresta. Lisää Samarkandin paperia käsittelevässä oppaassamme.

Legenda. Eräs Buharan khaani piti Samarkandin leivästä niin paljon, että hän toi kaupungin parhaan leipurin hoviinsa uuneineen, jauhoineen ja vesineen. Leipä tuli silti erilaista. Yhtä ainesosaa, leipuri selitti, ei voinut siirtää: Samarkandin ilmaa.

Mitä tiedetään. Samarkandin non paistetaan savisen tandir-uunin seinämillä, ja se on keskeltä ohuempi kuin reunoilta. Se säilyy pitkään ja on helppo saada taas tuoreeksi, minkä vuoksi matkailijat vievät sitä kotiin.

Missä sen näkee. Siabin basaarissa Bibi-Khanymin vieressä, mieluiten aamulla. Lisää oppaassamme Uzbekistanin basaareista.