Shah-i-Zinda Samarkandissa: faktat, legendat ja vinkit

Kulje portista, nouse jyrkät portaat, ja eteesi avautuu kuja, joka on tuskin käytävää leveämpi. Molemmin puolin seisoo turkoosilla, koboltinsinisellä ja valkoisella päällystettyjä hautarakennuksia: yksi Timurin sisarelle, yksi hänen veljentyttärelleen, yksi hänen vaimolleen, muut hänen sotapäälliköilleen. Aivan ylimpänä, veistetyn puusermin takana, lepää mies, jonka ympärille koko katu on kasvanut. Samarkandissa häntä kutsutaan Eläväksi kuninkaaksi.

Oppaamme kulkevat tätä kujaa vieraiden kanssa viikosta toiseen, ja hidastamme yhä samoissa kohdissa. Tässä on Shah-i-Zinda sellaisena kuin me sen kerromme: kuka Elävä kuningas oli, kuka lepää missäkin, legendat (merkittyinä legendoiksi), miten laatat tehtiin, mitä vuoden 2005 restaurointi muutti ja miten suunnittelet vierailusi.

Kuka oli Elävä kuningas? Kusam ibn Abbas

Kusam ibn Abbas, myös Qutham tai Kusam, oli profeetta Muhammadin serkku: hänen isänsä Abbas oli profeetan setä. Kalifi Alin aikana hän hallitsi Mekkaa. Vuonna 676 hän liittyi arabien sotaretkeen Amudarjan takaisiin maihin ja jäi Samarkandiin, jossa hän kuoli noin vuonna 677. Historioitsijat kiistelevät yhä siitä, missä ja miten tarkalleen.

1000-luvulle mennessä hänen haudakseen uskotun haudan päällä seisoi mausoleumi, ja nekropoli kasvoi sen ympärille. Sen vieressä ovat vierailijoiden huone, ziyaratkhana, ja pieni maanalainen rukoushuone, chillakhana, jossa on yhä mihrab. 1500-luvulle asti paikkaa kutsuttiin yksinkertaisesti Shaahin pyhäköksi. Nimi Shah-i-Zinda, ”Elävä kuningas”, tuli myöhemmin.

Legenda: kuningas, joka ei kuollut

Tämä on legenda, ei historiaa, ja Samarkandissa siitä kerrotaan useita versioita. Tunnetuimmassa Kusam ei kuollut: perjantairukousten aikana hän käveli syvään kaivoon, jossa hän elää yhä. Toisessa versiossa Khizr, islamilaisen perinteen vaeltava kuolematon, johdatti hänet kukkulan alla kulkeviin käytäviin.

Tarina on vanha. Marokkolainen matkailija Ibn Battuta, joka oli Samarkandissa 1330-luvun alussa, kuvasi kaupungin pyhistä paikoista ainoastaan tämän pyhäkön. Hän kirjoitti, että samarkandilaiset tulivat käymään siellä joka viikko öisin ja että tataarit, kuten hän mongoleja kutsui, toivat runsaita uhrilahjoja: karjaa, lampaita sekä hopea- ja kultarahoja.

Hautojen katu Afrasiyabin rinteellä

Nekropoli nousee Afrasiyabin etelärinnettä. Tällä kukkulalla Samarkand sijaitsi noin vuodesta 500 eaa. mongolien hyökkäykseen vuonna 1220 asti. Ensimmäiset rakennukset, muun muassa mausoleumit ja vuoteen 1066 ajoitettu kuninkaallinen madrasa, ovat karakhanidien ajalta, ja kukkulan kaivauksissa on löydetty 1000- ja 1100-lukujen mausoleumeja.

Kaupunki siirtyi myöhemmin etelämmäksi, mutta pyhäkkö jäi. 1350-luvulta lähtien Samarkandin eliitti rakensi hautansa niin lähelle pyhimystä kuin pystyi. Nykyään rakennuksia on yli kaksikymmentä, 1000–1400-luvuilta ja 1800-luvulta, kolmessa ryhmässä – alempi, keskimmäinen ja ylempi – joita yhdistävät chartaqit: neljän kaaren varaan rakennetut kupolikäytävät. Sisään tullaan alhaalta portista, joka rakennettiin 1434–1435 Ulugh Begin hallituskaudella.

Kuka lepää missäkin: Timurin suku ja hänen emiirinsä

Useimmat rakennukset ovat vuoden 1350 jälkeen rakennettuja yksihuoneisia mausoleumeja, monet Timurin suvun naisille ja hänen emiireilleen, armeijansa komentajille. Näitä kannattaa etsiä.

Shadi Mulk Aka, 1372: äidin suru

Timurin veljentytär Shadi Mulk kuoli joulukuussa 1371. Hänen äitinsä, Timurin vanhempi sisar Kutlug Turkan Aka, rakennutti hänelle tämän haudan, ja se on Timurin hallituskauden ensimmäinen rakennus Samarkandissa. Lattian alla on kaksi hautakammiota, mikä vastaa tietoja siitä, että sekä äiti että tytär haudattiin tänne. Sisäänkäynnin ympärillä olevat säkeet surevat nuorena kuollutta tytärtä; yksi niistä vertaa hautaa puutarhaan ja tyttöä kadonneeseen helmeen.

Mestarit signeerasivat työnsä. Samarkandilaiset Shams ad-Din ja Barr ad-Din kirjoittivat nimensä portaalin syvennykseen, ja buharalainen savenvalaja Zayn ad-Din signeerasi veistetyn pylvään jalustan.

Shirin Bika Aka ja emiirit

Vastapäätä seisoo Timurin sisaren Shirin Bika Akan mausoleumi, rakennettu 1385–1386. Se on Shadi Mulk Akan ohella toinen kokonaisuuden kahdesta parhaiten säilyneestä. Niiden ympärillä ovat Amir Zadena tunnettu hauta (1386), yhden Timurin komentajan, Amir Burunduqin, mausoleumi (1380-luku) ja Oktagoni, 1400-luvun alun kahdeksankulmainen mausoleumi. Ylempänä oleva Khoja Ahmedin mausoleumi on 1340-luvulta, Timuria edeltävältä ajalta, ja vuosina 1360–1361 rakennettiin hauta ylhäiselle naiselle, jonka nimi on kadonnut.

Tuman Aka, 1405: maisemia seinillä

Lähellä huippua Tuman Akan, yhden Timurin vaimoista, kompleksissa yhdistyvät mausoleumi ja pieni muistomoskeija. Sen portaali on mosaiikkifajanssia, ja sinisissä laatoissa on kultakuvioita. Sisällä kannattaa etsiä paneeleja, joihin on maalattu puroja, puita ja lintuja. Lepääkö Tuman Aka täällä, sitä ei kukaan tiedä: krypta löydettiin täynnä rakennusjätettä, ja Timurin kuoleman jälkeen hänet lähetettiin pois Samarkandista.

Kaksikupolinen mausoleumi: onko tähtitieteilijä todella täällä?

Alemmassa ryhmässä on kaksikupolinen mausoleumi, joka rakennettiin 1400-luvun ensimmäisellä kolmanneksella, Ulugh Begin aikaan. Kyltit ja opaskirjat kutsuvat sitä Qadi Zada al-Rumin haudaksi; hän oli tähtitieteilijä, joka opetti Ulugh Begin madrasassa Registanilla. Nimi vakiintui neuvostoaikaisiin kirjoihin 1940-luvulta lähtien, mutta se perustuu pelkkään perimätietoon.

Toisen perimätiedon mukaan hauta kuuluu Timurin imettäjälle ja tämän tyttärelle, Bibi Zaynabille, vaikka kumpaakaan ei mainita aikalaislähteissä. Monet tutkijat kutsuvat sitä nykyään yksinkertaisesti kaksikupoliseksi mausoleumiksi, ja niin tekevät myös oppaamme.

Lasitettu terrakotta, majolika, mosaiikki: näin luet laattoja

Shah-i-Zinda on timuridien laattataiteen oppikirja. Yhden lyhyen kujan varrelta löydät veistettyä ja lasitettua terrakottaa, majolikaa, lasitteen päälle maalausta, yksivärisiä lasitettuja laattoja ja laattamosaiikkia. Laatat eivät olleet pelkkää koristetta: ne suojasivat taustalla olevaa poltettua tiiltä kuumuudelta, pakkaselta, sateelta ja pölyltä.

• Veistetty lasitettu terrakotta. Kuvio leikataan syvälle savipaneeleihin, jotka sitten lasitetaan ja poltetaan, joten valo ja varjo tekevät puolet työstä. Shadi Mulk Akan julkisivu on hienoin esimerkki: vihreää ja turkoosia, kirjoitukset valkoisella turkoosin ja tummansinisen päällä.
• Majolika. Lasitettuja laattoja, joihin on maalattu kuvioita. Shadi Mulk Akan sisätila on lähes kokonaan majolikaa, ja kirkkaat kuviot hehkuvat syvänsinisellä pohjalla.
• Mosaiikkifajanssi. Yksivärisiksi lasitetut laatat leikataan pieniksi paloiksi ja sovitetaan yhteen kuin palapeli. Timuridien käsityöläiset hioivat tekniikan huippuunsa 1390-luvun jälkeen, ja eräitä sen hienoimmista näytteistä on täällä. Katso Tuman Akan portaalia.
• Lasitettu tiili. Lasitettuja ja lasittamattomia tiiliä ladottuna geometrisiksi kuvioiksi, kuten Oktagonissa.

Vinkkimme: asetu Shadi Mulk Akan (1372) ja Tuman Akan (1405) väliin. Samarkandin laatantekijät siirtyivät 33 vuodessa veistämisestä leikkaamiseen, ja koko muutoksen näkee muutamalla askeleella.

Portaikko ja portaiden laskeminen

Portin jälkeen jyrkkä portaikko nousee kukkulaa ylös keskimmäiselle ryhmälle. Ennemmin tai myöhemmin jokainen kävijä, uskova tai turisti, alkaa laskea portaita.

Kansanusko: laske kahdesti

Tämä on kansanuskoa, ei historiaa. Perimätiedon mukaan portaikossa on neljäkymmentä porrasta, jotka kuvaavat katumuksen ja rukouksen tietä. Laske ne ylös mennessä ja uudelleen alas tullessa. Jos luvut täsmäävät, syntisi annetaan anteeksi. Laske itse: saamasi luku on osa kokemusta.

Toisen legendan mukaan uskovat vierailijat nousivat aikoinaan yhden portaan päivässä neljänkymmenen päivän ajan ja rukoilivat jokaisella. Buharalaisen sufimestarin Bahauddin Naqshbandin kerrotaan tehneen niin. Kun hän saavutti ylimmän portaan, valkoisella hevosella ratsastava mies laukkasi häntä kohti, pysähtyi juuri ennen häntä, kyseli häneltä ja katosi. Tarinan mukaan ratsastaja oli Kusam ibn Abbas itse.

Pyhänä pidetty paikka nykyään

Shah-i-Zinda on yksi Keski-Aasian kunnioitetuimmista pyhäköistä, ja paikallisille perheille se on ensin rukouksen paikka ja vasta sitten muistomerkki. Torstain ja perjantain välinen yö oli perinteisesti täällä yörukousten aika. Näet ihmisten pysähtyvän Kusamin haudalle, lukevan rukouksen ja jatkavan hiljaa matkaa. Lisää Uzbekistanin pyhäköistä kerrotaan oppaassamme ziyarat ja pyhät paikat.

Restaurointi: vanhat ja uudet laatat

Varhaisimmat Shah-i-Zindan valokuvat, jotka otettiin Turkestanin albumia varten 1870-luvun alussa, näyttävät paljaita kupoleita ja rikkinäisiä julkisivuja autiolla rinteellä. Kaivaukset alkoivat vuonna 1922. Vuodesta 1957 arkeologi Nina Nemtseva tutki nekropolia järjestelmällisesti, ja hän työskenteli täällä vuoteen 2001 asti. Samana vuonna Shah-i-Zinda liitettiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon osana kohdetta ”Samarkand – Crossroad of Cultures”.

Vuonna 2004 alkoi laaja restaurointi, joka valmistui alle kahdessa vuodessa. Työt paljastivat aiempien rakennusten perustuksia, muun muassa moskeijan ja 1000-luvun madrasan.

Maailmanperintökomitea seurasi töitä tarkasti. Suuri osa alkuperäisistä timuridilaatoista korvattiin uusilla.

Vinkkimme: opettele erottamaan ne. Vanhojen laattojen värit ovat pehmeämmät, lasite kulunut ja reunat hieman epätasaiset. Uudet ovat kirkkaampia ja täysin tasaisia. Vanhoja löytää parhaiten Shadi Mulk Akan ja Shirin Bika Akan mausoleumeista.

Tiesitkö?

• Kusam ibn Abbasin kompleksin veistetty puuovi on ajoitettu vuosiin 1404–1405, ja siinä oli aikoinaan norsunluu-upotuksia.
• Sisäänkäyntiporttiin lisätyt Koraanin jakeet puhuvat niistä, jotka antoivat henkensä Jumalan tiellä, ettei heitä ole kuolleita vaan eläviä – sama ajatus kuin nimessä Shah-i-Zinda.
• Ibn Battuta näki pyhäkön 1330-luvun alussa, neljä vuosikymmentä ennen kuin ensimmäinen timuridihauta nousi sen viereen.

Shah-i-Zinda vuosilukuina

Vuosi	Mitä tapahtui
676–677	Kusam ibn Abbas saapuu Samarkandiin ja kuolee siellä
1000-luku	Hänen haudakseen uskotun haudan päälle nousee mausoleumi
1066	Karakhanidien kuninkaallinen madrasa
1330-luvun alku	Ibn Battuta kuvaa pyhäkön
1340-luku	Khoja Ahmedin mausoleumi
1372	Shadi Mulk Akan mausoleumi
1385–1386	Shirin Bika Akan mausoleumi
1404–1405	Tuman Akan kompleksi; Kusamin kompleksin veistetty ovi
1434–1435	Sisäänkäyntiportti Ulugh Begin hallituskaudella
1870-luvun alku	Ensimmäiset valokuvat Turkestanin albumia varten
1922	Kaivaukset alkavat
2001	UNESCOn maailmanperintöluettelo
2004–2005	Laaja restaurointi

Vierailu Shah-i-Zindassa: liput, aukioloajat ja vinkkimme

• Lippu: myydään portin vieressä olevalla tiskillä. Tarkista hinta lippukassalta ja pidä mukana käteistä sumeina; katso vinkkimme artikkelista kortit ja käteinen Uzbekistanissa.
• Aukioloajat: tarkista lippukassalta. Me tulemme heti avautumisaikaan.
• Aika: 1–1,5 tuntia.
• Pukeutuminen: kyseessä on pyhä paikka. Olkapäät ja polvet peitettyinä kaikilla, naisille huivi – ja puhu hiljaa. Lisää oppaassamme mitä pukea päälle Uzbekistanissa.
• Valo: tule aikaisin. Kuja on hiljainen, valo laatoilla on pehmeää, ja kesällä aamu on päivän ainoa viileä hetki.
• Valokuvaus: sallittu kujalla ja portailla. Älä kuvaa rukoilevia ihmisiä.
• Perille: noin 800 m kävellen Bibi-Khanym-moskeijan ohi; Afrasiyabin museo on noin kilometrin kauempana.
• Vinkkimme: kävele ensin ylös asti ja tule sitten hitaasti alas. Laattakoristelun hahmottaa paremmin, kun tuntee kokonaisuuden rakenteen.

Samarkand on Afrosiyob-pikajunalla noin 2 tunnin 10 minuutin päässä Taškentista: katso Taškentista Samarkandiin. Jotta nekropoli mahtuu päiviisi, lue Samarkand 1, 2 tai 3 päivässä, Samarkandin nähtävyydet, liput ja aukioloajat sekä Samarkandin kaupunkioppaamme. Oppaan kanssa Shah-i-Zinda kuuluu Samarkandin tärkeimpien nähtävyyksien kierrokseen ja muihin Samarkand-matkoihimme. Jos tarvitset oppaan vain kävelyyn, varaa opastettu kävelykierros Samarkandissa.

Lyhyesti

• Shah-i-Zinda kasvoi sen haudan ympärille, jonka uskotaan kuuluvan Kusam ibn Abbasille, profeetan serkulle, joka kuoli Samarkandissa noin vuonna 677.
• ”Elävä kuningas” on legenda: sen mukaan Kusam laskeutui kaivoon ja elää siellä yhä.
• Timurin sisar, veljentytär ja vaimo sekä hänen emiirinsä on haudattu saman kujan varrelle, yli kahteenkymmeneen rakennukseen.
• Veistetty terrakotta, majolika ja mosaiikki ovat rinnakkain; vuosien 2004–2005 restauroinnissa monet vanhat laatat korvattiin uusilla.
• Tule aikaisin, pukeudu pyhän paikan mukaisesti ja laske portaat molempiin suuntiin.