Taškentin metro: maanalainen museo asema kerrallaan

Maanjäristys tuhosi 26. huhtikuuta 1966 suuren osan vanhasta Taškentista. Jälleenrakennettu kaupunki sai uudet bulevardit, modernistisen keskustan ja metron. Päätös metron suunnittelusta ja rakentamisesta allekirjoitettiin 26. syyskuuta 1967, kun Taškentin asukasluku oli juuri ylittänyt miljoonan.

Se vaati sitkeyttä. Hankkeen hyväksyminen vaati kahdeksantoista matkaa Moskovaan, ja ensin tutkittiin alueen maanjäristyksiä, pohjavettä ja maaperää. Työt alkoivat vuonna 1972 Chilonzorissa, kaupungin tiheimmin asutussa kaupunginosassa.

Maanjäristys on rakennettu seiniin. Rakenteet on mitoitettu kestämään jopa 9 pisteen järistys MSK-64-asteikolla, ja ne ovat paksua teräsbetonia. Useimmat asemat ovat vain noin 8 metrin syvyydessä, ja pohjaveden vuoksi ne kaivettiin avokaivantoina. Lähes kaikki materiaalit tulivat Uzbekistanista, pylväiden valkoisesta Nuratan marmorista lattioiden paikalliseen graniittiin.

Marraskuussa 1977 avattiin ensimmäinen linja, jolla oli yhdeksän asemaa. Se oli Keski-Aasian ensimmäinen metro ja Neuvostoliiton seitsemäs, ja jokainen asema sai oman teemansa ja omat taiteilijansa.

Nykyään metrossa on neljä linjaa ja 50 asemaa.

Kolme vanhempaa linjaa kulkee maan alla, ja taide on niissä. Rengaslinja kulkee katujen yläpuolella maasillalla; se avattiin vuonna 2020 ja on kasvanut vaiheittain, viimeksi vuonna 2025. Sen asemat ovat valoisia ja moderneja – kristallikruunujen takia kannattaa pysyä maan alla.

Vuonna 2025 metrolla matkusti 286,8 miljoonaa matkustajaa, noin 785 000 päivässä. 16. joulukuuta 2024 se kuljetti ensimmäistä kertaa miljoona ihmistä yhden päivän aikana.

8. joulukuuta 1984 avattua asemaa moni pitää kaupungin kauneimpana. Arkkitehti oli Sergo Sutyagin. Seinien väri vaihtuu lattian turkoosista katon tummansiniseen kuin taivas matkalla kiertoradalle, pyöreät pylväät on päällystetty lasilla, ja katossa kulkee lasitähtien jono kuin Linnunrata.

Seinillä riippuu keraamisia medaljonkeja: Ulugh Beg, Samarkandin 1400-luvun tähtitieteilijäkuningas, Ikaros, Juri Gagarin, ensimmäinen avaruuteen lentänyt nainen Valentina Tereshkova sekä kosmonautit Vladislav Volkov ja Vladimir Dzhanibekov. Seinämaalaukset ovat monumentaalitaiteilija Arnold Ganin käsialaa.

Yksi kasvoista on paikallinen. Vladimir Dzhanibekov syntyi vuonna 1942 Iskandarissa Bostanliqin piirissä – Chimganin ja Charvakin tekojärven vuoristopiirissä – ja hänen perheensä muutti pian sen jälkeen Taškentiin. Hän lensi avaruuteen viisi kertaa. Vuonna 1985 hän huomasi kiertoradalla, että pyörivä T-kahvainen mutteri kääntyy ympäri yhä uudelleen säännöllisin väliajoin; fyysikot kutsuvat ilmiötä nykyään Dzhanibekovin ilmiöksi. Hän ryhtyi myös maalaamaan, enimmäkseen avaruutta, ja hänen teoksiaan on museoissa. Hänen kotipiirinsä läpi ajetaan päiväretkellämme Chimganiin ja Charvakille.

Huhtikuussa 2024 Kosmonavtlar liitettiin Uzbekistanin kansalliseen kulttuuriperintörekisteriin, ja heinäkuussa 2026 siitä tuli osa UNESCOn maailmanperintökohdetta ”Tashkent Modernist Architecture”. Se on luettelon ainoa metroasema. Jos Ulugh Begin medaljonki herättää uteliaisuutesi, hänen madrasansa on ensimmäinen rakennus Registan-oppaassamme.

Halli on kapenevien pylväiden varaan rakennettu kupolien rivi, ja se muistuttaa enemmän madrasaa kuin asemaa. Se on nimetty Alisher Navoin mukaan: hän oli 1400-luvun runoilija, joka loi uzbekinkielisen kirjallisuuden perustan. Kuka hän oli, kerrotaan Alisher Navoita käsittelevässä artikkelissamme.

Seinien turkoosit keraamiset reliefit kuvittavat hänen Khamsaansa, viittä pitkää runoelmaa: etsi Farhod ja Shirin, Layli ja Majnun sekä muuriaan rakentava Aleksanteri Suuri. Kuvanveistäjä Ahmet Shaymuradov työskenteli niiden parissa neljä vuotta yhdessä taiteilija Chingiz Akhmarovin kanssa. Elokuussa 2019 kaksitoista Taškentin filharmonian nuorta muusikkoa soitti tällä laiturilla Bachia – se oli metron historian ensimmäinen konsertti.

Ennen kuin etsit Farhodia, tutustu häneen sellaisena kuin Navoi hänet kirjoitti. Navoi sai Farhod ja Shirin -runoelman valmiiksi vuonna 1484. Vanhemmissa persialaisissa versioissa Farhod on kivenhakkaaja; Navoi tekee hänestä kiinalaisen prinssin – vahvan, viisaan ja hyväsydämisen – joka löytää isänsä aarrekammiosta taikapeilin ja näkee siinä niityn, kauniin Shirinin ja itsensä maata kaivavana miehenä. Etsi sitten paneeli, jossa hän tekee juuri niin. Navoin nimeä kantava teatteri, jonka lämpiöt on veistetty kuuden alueen tyyleihin, löytyy oppaasta Taškent 1 tai 2 päivässä.

Lyhyen käytävän päässä oleva Pakhtakor on Alisher Navoin kaksoisasema, ja se avattiin ensimmäisen linjan mukana vuonna 1977. Nimi tarkoittaa ”puuvillanviljelijää”. Sisäänkäynnin yllä oleva kuparireliefi kuvaa puuvillaa, tasavallan ”valkoista kultaa”; sen tekijä on Vladimir Burmakin, joka teki myös aseman mosaiikkipaneelit. Pylväät ovat vaaleaa Gazganin marmoria, ja niiden alumiinikapiteelit on valaistu sisältä.

Puuvilla palaa sinisellä linjalla: Uzbekistan-asemalla lasista ja metallista tehdyt valaisimet ovat avautuneiden puuvillakotien muotoisia, ja niiden yllä on veistetystä ganch-kipsistä tehty katto. Jos haluat nähdä aidon puuvillan pellolla, lue puuvillakautta käsittelevä oppaamme.

Yhden pysäkin päässä Itsenäisyydenaukion alla on halli, joka on rakennettu tekemään vaikutus. Se avattiin vuonna 1977 Leninin aukion nimellä ja sai nykyisen nimensä vuonna 1991. Kristallikruunut riippuvat kupoleissa hallin sivuilla ja keskellä, pylväitä peittää valkoinen Nuratan marmori, seiniä vaaleanpunainen Gazganin marmori, ja graniittilattiassa on kansallinen kuvio.

Toshkent sijaitsee päärautatieaseman aukion alla. Sen keramiikka on Saparniyaz Sultanmuratovin tekemää, ja portaikoissa on kaupungin 2 200-vuotisjuhlaa varten tehtyjä kuvia.

Chorsu avattiin vuonna 1989, ja se kaivettiin avokaivantona suoraan basaariaukion läpi samaan aikaan, kun itse basaaria rakennettiin uudelleen. Se on viimeistelty valkoisella Gazganin marmorilla, ja siellä on reliefit nimeltä ”Ekologia” ja ”Aikojen yhteys”.

Yläkerrassa on itse basaari: Chorsu-basaarin oppaamme kertoo, mitä kupolin alla myydään ja mitä kannattaa maistaa.

Vihreä Yunusobod-linja avattiin 1990-luvun hitaiden vuosien jälkeen lokakuussa 2001. Yunus Rajabiy on verkoston syvin asema, 24 metrin syvyydessä, ja sen katot ovat yli 7 metrin korkeudella; pohjaveden pitämiseksi poissa porattiin yhdeksäntoista kuivatuskaivoa. Pylväitä kruunaavat kapiteelit, jotka toimivat samalla valaisimina.

Bodomzor, ”manteliviljelmä”, on kolmen pysäkin päässä pohjoiseen: valkoinen holvi, jossa kiemurtelee sinisiä tähtikuvioita ja jota pilkuttavat maalatut keraamiset kukat.

Osta yksi lippu ja pysy porttien sisäpuolella: linjanvaihdot ovat ilmaisia, joten koko reitti maksaa yhden matkan verran. Varaa pysähdyksineen noin kaksi tuntia.

Jos aikaa on enemmän, lisää reittiin Bodomzor, kolme pysäkkiä Yunus Rajabiysta pohjoiseen.

• Hinta: yksi lippu kattaa minkä tahansa matkan. 1. lokakuuta 2026 lähtien matka maksaa 2 500 sumia ATTO-matkakortilla tai maksusovelluksella ja 3 000 sumia paperisella QR-kertalipulla.
• Kertaliput: osta ne lippukassalta tai yhä useammalla asemalla lippuautomaatista. QR-koodi toimii paperilla tai puhelimen näytöllä. Busseissa on samat hinnat; lisää oppaassa liikkuminen Uzbekistanin kaupungeissa.
• ATTO-kortti: myydään metron lippukassoilla ja postitoimistoissa, ja sitä ladataan ATTO-sovelluksessa tai maksupäätteillä. Korteista ja käteisestä yleisesti kerrotaan oppaassa kortit, käteinen ja tipit.
• Aukioloajat: klo 05.00 alkaen keskiyöhön asti kolmella maanalaisella linjalla; rengaslinja sulkeutuu klo 23.00.
• Sisäänkäynnillä: kuljet metallinpaljastimen läpi, ja henkilökunta voi katsoa laukkuusi.
• Valokuvaus: sallittu.
• Käytöstavat: anna matkustajien poistua ennen kuin nouset kyytiin, ja tarjoa paikkaasi iäkkäille matkustajille ja pienten lasten vanhemmille.
• Laukut: pidä taskuistasi huolta ruuhkassa; loput löytyy turvallisuusoppaastamme.
• Lentoasema: metro ei kulje sinne; ota Yandex Go -taksi tai kuljetus.