Taškentin modernismi: UNESCO-rakennukset ja päivän reitti

Kello 5.23 aamulla 26. huhtikuuta 1966 iski maanjäristys, jonka episentrumi oli suoraan Taškentin keskustan alla, vain muutaman kilometrin syvyydessä. Matalat savitiilitalot sortuivat, mutta monet julkiset betonirakennukset jäivät pystyyn. Uusi yleiskaava laadittiin jo samana vuonna, ja kaupunki rakennettiin uudelleen leveiden bulevardien, metron ja sellaisten julkisten rakennusten ympärille, joissa betoni yhdistyi keskiaasialaisen käsityön kuvioihin.

Rohkeuden muistomerkki merkitsee episentrumia. Se avattiin 20. toukokuuta 1976: halkeaman jakama musta labradoriittikuutio, jonka yhdellä sivulla on päivämäärä ja toisella kellotaulu, viisarit pysähtyneinä aikaan 5.23. Kuvanveistäjä oli Dmitry Ryabichev ja arkkitehti Sabir Adylov – nimi, johon törmäät uudelleen Chorsussa.

26. heinäkuuta 2026 Busanissa kokoontunut maailmanperintökomitea hyväksyi luetteloon kohteen ”Tashkent Modernist Architecture. Modernity and Tradition in Central Asia”. Sen kymmenen osaa ovat valtion historiamuseo, valtion taidemuseo, Taideakatemian keskusnäyttelyhalli, Alisher Navoin elokuvapalatsi, Kansojen ystävyyden palatsi, valtionsirkus, Chorsun tori, Kosmonavtlarin metroasema, Zhemchug-asuinrakennus ja suuri aurinkouuni noin 45 km kaupungista itään. Se oli 25 vuoteen ensimmäinen pelkästään Uzbekistanin oma nimitys, joka pääsi luetteloon; muut kohteet löydät oppaastamme Uzbekistanin nähtävyydet.

Vanhankaupungin risteyksessä toimiva basaari on vuosisatoja vanha, rakennus ei. Arkkitehdit Vladimir Azimov ja Sabir Adylov suunnittelivat uuden torin, joka rakennettiin pääosin 1980-luvulla ja avattiin vuonna 1990: 86-metrinen pääkupoli, jota kiertää seitsemän läpimitaltaan 10–15-metristä pienempää kupolia. Ison kupolin kantaa suurijänteinen teräsrakenne, ja sen laatoitus jatkui vuoteen 1993.

Ajatus Taškentin torien sijoittamisesta kupolien alle liitetään yleensä Andrei Kosinskyyn, moskovalaiseen arkkitehtiin, joka tuli vuonna 1966 auttamaan kaupungin jälleenrakennuksessa ja opetti täällä vuoteen 1978. Tarinan mukaan hänet vakuutti se, kuinka hyvin kupoli pitää kuumuuden ulkona: hän näki sen keskiaikaisessa sardobassa, kupolikattoisessa vesisäiliössä Rabat-i Malikin karavaanisarain vieressä Buharaan vievän tien varrella. Voit seistä tuon sardoban alla päivänä, jonka kuvaamme oppaassamme Sarmyshin kalliopiirrokset Navoin lähellä.

Tule aamulla, kun basaari on vilkkaimmillaan. Kadun toisella puolella oleva, vuonna 1989 avattu Chorsun metroasema kaivettiin avokaivantona basaariaukion läpi. Mitä kupolin alta kannattaa ostaa, kerromme oppaassamme Uzbekistanin basaarit.

Lyhyen kävelymatkan päässä Chorsusta valtionsirkus seisoo Khadra-aukiolla, vanhankaupungin ja uuden kaupungin aikoinaan erottaneella linjalla. Se suunniteltiin vuonna 1962, ja sen rakentaminen kesti vuoteen 1976, maanjäristyksen aiheuttama tauko mukaan lukien. Sen kupolia verrataan usein lentävään lautaseen. Arkkitehti Genrikh Aleksandrovich jätti pois lasisen lämpiön, joka useimmissa neuvostoliittolaisissa sirkuksissa oli, ja kietoi rakennuksen sen sijaan raskaisiin aurinkosäleikköihin. Areenalle johtavat ovet ovat saksanpähkinäpuuta, ja ne on veistetty monessa kerroksessa.

Sirkukselta kulkee yksi suora pohjois–eteläsuuntainen akseli Kansojen ystävyyden palatsille, ja rakennukset oli tarkoitettu nähtäviksi toisistaan. Palatsi avattiin vuonna 1981; sen suunnitteli ryhmä, johon kuului Jevgeni Rozanov, ja se on maan tärkein konserttisali, jossa on lähes 4 000 paikkaa. Julkisivu lainaa vanhojen portaalien tippukiviholveja eli muqarnaksia Nuratan ja Gazganin marmoriin työstettyinä, ja sisällä on kolme suurta kivimosaiikkia. Palatsi oli myös vuoden 1994 100 sumin setelissä. Sen salit avautuvat konsertteihin ja tapahtumiin, joten useimpina päivinä ihailet sitä aukiolta.

Luettelon vanhin rakennus valmistui ennen maanjäristystä. Navoi-kadun Panorama-elokuvateatteri avattiin vuonna 1964 Keski-Aasian ensimmäisenä laajakangaselokuville rakennettuna teatterina. Sen pyöreässä pääsalissa – elementtibetonista tehdyssä lieriössä, joka on uurrettu kuin doorilainen pylväs – on 2 300 paikkaa kaarevan, 34 metriä leveän ja 14 metriä korkean valkokankaan edessä. Vuoden 1966 maanjäristys jätti sen lähes vahingoittumattomaksi.

Vuosina 1968–1988 siellä järjestettiin Taškentin kansainvälinen elokuvajuhla, ja vuonna 1991 se nimettiin runoilija Alisher Navoin mukaan. Lämpiössä toimii nykyään Uzbekistanin elokuvamuseo.

Jos voisimme näyttää sinulle vain yhden rakennuksen, se olisi valtion historiamuseo. Se avattiin vuonna 1970 Lenin-museona, ja sen suunnittelivat Jevgeni Rozanov ja Vladimir Shestopalov: kuutio vaaleanpunertavalla marmorilla päällystettyjen geometristen aurinkosäleikköjen takana – Keski-Aasian veistetty ikkunaristikko kasvatettuna julkisivun kokoiseksi. Se seisoo paikalla, jolla kaupungin vuoden 1914 sirkus seisoi, kunnes vuoden 1966 maanjäristys tuhosi sen.

Museo avattiin uudelleen 24. heinäkuuta 2026 kahden vuoden remontin jälkeen, ja sen salit kattavat ajan kivikaudesta nykypäivään; etsi alabasterinen buddhalainen reliefi Termezin läheltä Fayaz Tepestä – paikasta, jonka esittelemme Termez-oppaassamme. Tänä syksynä museo täytti 150 vuotta, kuten kerroimme juhlavuotta koskevassa uutisessamme. Varaa sisälle puolitoista tuntia.

Muutaman minuutin kävelymatkan päässä on Taideakatemian keskusnäyttelyhalli, joka avattiin vuonna 1974 Rafael Khairutdinovin ja Farkhad Tursunovin suunnitelmien mukaan. Sen taitettujen suippokaarten arkadi muistuttaa pishtaqia, keskiaasialaisten rakennusten portaalia. Halli rakennettiin ilman ilmastointia: arkadin syvä varjo ja kaksoisseinät, jotka tuulettavat ilmaa kattoikkunoiden kautta, pitävät näyttelytilat viileinä – menetelmä on otettu perinteisistä taloista. Se on nykytaiteen Taškentin biennaalin päänäyttämö; 11. biennaali avattiin täällä lokakuussa 2026, kuten kerroimme biennaaliuutisessamme.

Kävele Rashidovin bulevardia etelään Kosmonavtlariin, luettelon ainoaan metroasemaan. Sergo Sutyaginin ja Sergei Sokolovin suunnittelemassa, 8. joulukuuta 1984 avatussa asemassa seinien väri vaihtuu lattian turkoosista katon tummansiniseen; katossa kulkee lasitähtiä kuin Linnunrata, ja seinillä on kaksitoista keraamista medaljonkia tähtitieteen ja avaruuslentojen hahmoista Ulugh Begistä Juri Gagariniin ja Valentina Tereshkovaan. Metrossa on saanut kuvata vuodesta 2018, ja lisää pysähtymisen arvoisia asemia löydät Taškentin metron oppaastamme.

Aseman vieressä seisoo Zhemchug eli ”Helmi”, Ofelia Aydinovan suunnittelema 16-kerroksinen kerrostalo, joka rakennettiin vuosina 1975–1985 monoliittibetonista. Muutaman kerroksen välein sen kaksi puoliskoa yhdistyvät avoterasseilla – ilmaan nostetuilla yhteisillä pihoilla, kuin pystyyn käännetty mahalla-kortteli. Lempinimi tuli pohjakerroksen korukaupasta ja juurtui niin lujasti, että se korvasi osoitteen. Talossa asuu perheitä, joten katselemme sitä kadulta.

Lyhyen kävelymatkan päässä idässä on valtion taidemuseo, luettelon hiljainen jäsen. Se rakennettiin vuonna 1974 I. Abdulovin, A. Nikiforovin ja S. Rosenblumin suunnitelmien mukaan anodisoidulla alumiinilla verhoilluksi kuutioksi, joka lasitettiin kaikilta neljältä sivulta stevite-lasilla; lasi antaa saleille tasaisen, pehmeän valon. Vuonna 2002 ulkopinta verhoiltiin uudelleen pylväs- ja kaariaihein, joten nykyään näkyvä pinta on nuorempi kuin sen takana olevat salit.

Päätä päivä rakennukseen, joka ei ole luettelossa mutta on jokaisessa postikortissa. Hotelli Uzbekistan avattiin lokakuussa 1974 Amir Timurin aukion laidalle: 17 kerrosta, jotka suunnitteli Ilja Merportin johtama ryhmä. Sen kaareva julkisivu on yksi valtava panjara – keskiaasialaisten ikkunoiden betoninen aurinkoristikko koko rakennuksen mittaan suurennettuna pehmentämään huoneiden valoa. Hotellia, televisiotornia ja Lentokonerakentajien palatsia harkitaan maailmanperintökohteen myöhemmäksi laajennukseksi.

Julkisivu katsoo aukion yli länteen, joten se hehkuu myöhään iltapäivällä. 17. kerroksen ravintolasta näkee keskustan yli, ja se on hyvä paikka katsella auringonlaskua. Jos haluat viipyä ulkona pimeän tultua, iltakävelymme Taškentissa ja oppaamme Taškent illalla jatkavat siitä.