Buhara, kaupunki kuin ulkoilmamuseo: yhdeksän vuosisataa yhdellä kävelyllä

Buhara on yli kaksituhatta vuotta vanha, ja sen historiallisessa keskustassa, joka on ollut UNESCOn maailmanperintöluettelossa vuodesta 1993, on noin 140 suojeltua monumenttia 800-luvulta 1800-luvulle. Epätavallista siinä on tiiviys. Hallitsijat tulivat ja menivät, mutta kaupunki rakensi aina saman tiiviin ytimen sisälle, joten kerrokset ovat rinnakkain eivätkä päällekkäin.

Tuloksena on keskusta, jonka ylität jalan puolessa tunnissa. Lähes kaikki on lyhyellä linjalla idän Lyabi-Hauzilta lännen Samanidien puistoon, ja vain kolmeen nähtävyyteen tarvitaan autoa. Suunnitelmamme Buharaan 1, 2 tai 3 päiväksi panee ne järjestykseen.

Museon vanhin sali on Samanidien mausoleumi, Buharasta 800- ja 900-luvuilla hallinneen dynastian sukuhauta. Se on kuutio poltetuista tiilistä, jotka on muurattu kuvioiksi niin, että seinät näyttävät kudotuilta. Aamun sivuvalo tuo kuvion parhaiten esiin.

Tarinan mukaan hauta säilyi mongoleilta vuonna 1220, koska tulvat olivat jo hautaneet sen. Muutaman askeleen päässä seisoo Chashma-Ayub, joka on rakennettu lähteen päälle, jonka legenda yhdistää profeetta Jobiin; sisällä on pieni vesihuollon museo. Molemmista kerrotaan sivullamme Samanidien mausoleumi ja Bolo-Hauz.

Kalyanin minareetti rakennettiin vuonna 1127, ja se kohoaa noin 46 metrin korkeuteen. Arkeologit kaivoivat 13 metrin syvyyteen saavuttamatta sen perustusten pohjaa. Legendan mukaan Tšingis-kaani, joka valloitti kaupungin vuonna 1220, käski säästää sen. Oli tarina totta tai ei, minareetti on yksi harvoista Buharan rakennuksista, jotka ovat mongolien hyökkäystä vanhempia.

Samalta vuosisadalta on Magoki-Attorin moskeijan julkisivu, joka on nyt kauppakupolien välissä nykyisen katutason alapuolella – merkki siitä, kuinka paljon maanpinta on sen ympärillä noussut. Sisällä on mattomuseo. Minareetin juurella olevasta aukiosta, Poi Kalyanista, kerrotaan sivullamme Poi Kalyan.

Ulugh Begin madrasa vuodelta 1417 on Keski-Aasian vanhin säilynyt madrasa; sen veistetyssä ovessa sanotaan, että oppiminen on jokaisen muslimimiehen ja -naisen velvollisuus. Sisällä on kalligrafian historian museo. Minareettia vastapäätä oleva 1500-luvun Mir-i-Arabin madrasa kouluttaa yhä opiskelijoita: se oli yksi vain kolmesta, joissa opetus jatkui neuvostoaikana.

Kauppakupolit ovat samalta vuosisadalta. Kullakin oli oma alansa: Toki Sarrafon rahanvaihtajille, Toki Zargaron kultasepille, Toki Telpak Furushon hatunmyyjille. Ne rakennettiin vanhojen katujen risteysten päälle, joten kuljet niiden alta yksinkertaisesti kävelemällä kaupungin halki, ja kuumimpina tunteina niiden varjo on paras paikka olla.

Lyabi-Hauz, noin vuoden 1620 lammen ympärille muodostunut aukio, on vanhan kaupungin olohuone: madrasat kolmella sivulla ja veden äärellä teehuoneita leveine puisine lavoineen. Katso ylös Nadir Divan-Begin madrasan portaaliin: kaksi simurg-lintua kantaa valkoisia hirviä kohti aurinkoa, jolla on ihmiskasvot. Tällaiset kuvat ovat harvinaisia islamilaisissa rakennuksissa, ja oppaat pysähtyvät tähän aina.

Abdulaziz Khanin 1600-luvun madrasassa Ulugh Begin madrasan lähellä on nyt puunveiston museo. Aukiosta, sen lammesta ja niihin liittyvistä tarinoista kerrotaan sivulla Lyabi-Hauz ja Chor Minor.

Arkia vastapäätä seisoo vuoden 1712 Bolo-Hauzin moskeija, jonka kaksikymmentä veistettyä puupylvästä heijastuvat sen lampeen. Kymmenen minuutin päässä Lyabi-Hauzista itään, hiljaisten asuinkujien läpi, on Chor Minor, vuodelta 1807 oleva porttirakennus, jossa on neljä turkoosikupolista tornia. Kujat ovat puolet koko käynnin viehätyksestä.

Itse Ark, kukkulallaan 16–20 metriä korkeiden muurien suojassa, oli Buharan hallitsijoiden asuinpaikka vuoteen 1920 asti; sen historiasta kerrotaan sivullamme Buharan Ark. Museon viimeinen sali on vanhan kaupungin ulkopuolella: Sitorai Mohi-Hosa, emiiri Alim Khanille vuosina 1912–1918 rakennettu kesäpalatsi, ulkoa eurooppalainen ja sisältä buharalainen.